tiistai 8. kesäkuuta 2010

Seiniä, kattoa ja saunaa

Kämpällä tapahtuu, välissä oli noin kolmen viikon hiljainen kausi missä ei tehty mitään, mutta nyt näyttää taas siltä että taloa oikeasti rakennetaan. Väliseinät rakennettiin viime viikolla ja tämä viikko käytetään katon panelointiin. Yllättävänkin nopeasti se käy ammattimiehiltä, en usko että itse olisi onnistunut samassa ajassa vaikka olisi käyttänyt koko ylimääräisen kolme viikkoa seinien nakutteluun. Tosin mitä juttelin timpureiden kanssa pitkää päivää on tehtävä reilusti, ilmeisesti kesäaikana pari muutakin taloa rakennettavana. Pääasia kuitenkin meille että meillä etenee, luonnollisesti.

Saunan puolella on tapahtunut melko suuri muutos. Pesuhuoneen muuri on muurattu ja saunalle kiinnitetty eristeet. Meidän on tarkoitus hiukan tummentaa alkuperäistä laudoitusta saunan seinistä, alustavasti sovittu nyt että ensi viikonloppuna mentäisiin petsaamaan paneelit, jotta miehet saavat heti seuraavan viikon alussa hakata ne kiinni. Muuten olisimme jo petsauksen tehneetkin, mutta kolmen viikon tauko töissä aiheutti lievää ruuhkaa sisätiloissa. Lähes kaikki sisustusmateriaalit on nyt kannettu sisään eikä varmasti helpota jos viemme vielä paneelit sisälle kuivumaan. Panelointi valmistuu sitten kai ensi viikolla, toivottavasti kiuas saadaan myös pian :P

Sinällään millään työvaiheella ei ole kiire koska lattian valu kuivuu vielä seuraavat 3 viikkoa, vasta sen jälkeen päästään tekemään isommin sisustustöitä, keittiötä, lattiaa yms. Innolla odotamme miten tämä viimeinen 2 kuukautta etenee. Toiveissa on vielä päästä hiukan etuajassa muuttamaan.

Hip hop.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Tapettien tilaamista ja muuta sälää

Onpa aika vierähtänyt viime tekstistäni...
Kaikki sisustukseen liittyvät jutut on nyt sitten valittu ja innolla odotan jo viimeistelyvaihetta. Desingtalon valikoimista löytyi kattavasti tapetteja, maaleja ja laattoja, joten näistä valitsemalla saamme jo hyvät pinnat taloon. Osa tapeteista ja maaleista ovat lisähintaisia, mutta hinnat ovat kuitenkin aika matalia, joten myös näitä käytimme osaan huoneista. Värimaailmamme noudattelee hyvin hillittyä linjaa: valkoista, ruskean eri sävyjä ja harmaata. Värikkäillä tyynyillä, verhoilla ja peitoilla on tarkoitus tuoda huoneisiin mukavia yksityiskohtia. Mutta tähän päästään sitten vasta kesällä.
Ystäväni innottamana tilasin makuuhuoneeseen ja ruokailutilaan valokuvatapetit Liettualaisesta ArtIdeasta, www.artidea.lt Heillä on suuri valikoima erilaisia valokuvatapetteja ja muita sisustustuotteita edulliseen hintaan. Heillä palvellaan myös englanniksi.
Tapetit eivät ole vielä saapuneet, mutta ystävälläni saapunut tapetti oli tosi upea ja helppo laittaa seinälle.
Kävimme viime viikolla ihastelemassa uutta Alppi-takkaamme talolla, se oli paikallaan vielä hienompi kuin mitä Uuniseppien näyttelyssä. Kuvaa takasta myös tulossa myöhemmin!

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Takka sisälle

En ole ehtinyt juurikaan kirjoittelemaan, sen paremmin kuin viettämään aikaa tontilla erään toisen projektin vuoksi, mutta nyt pitäisi taas aikaa riittää.

Homma etenee talolla hienosti, nyt on väliseinien koolaukset, sähkötyöt ja lvi putket vedetty. Tänään käytiin vielä viemässä takka sisään,torstaina saadaan sitten mies laittamaan se kokoon. Suosittelen varaamaan tuohon kantoprojektiin riittävästi porukkaa nimittäin se takka tahtoo painaa hiukan. 3500kg sopivissa 2 miehen kannettavissa paloissa 50-100kg, niitä kun kantaa sellaisen 6h niin tietää kantaneensa. Tietysti jos ottaa alkuperäisen koristetakan ei tätä ongelmaa lieni ilmene.

Tänään saatiin myös ensimmäinen osa siivouksesta tehtyä, kehtaa naapurikin tulla jo käymään tontilla kun ei ole meidän kahta roska kasaa sijoitettu 2m päähän meidän rajasta, naapurin puolelle :P Hyvin hoidettu homma herra maanrakentaja, no, eipä ollut hänen oma tonttinsa, joten se ja sama ilmeisesti. Kuhan ehtii kotiin ajoissa tekemään jumalatonta laskua siitä hommasta. Pääasia tietysti että nyt on suurin osa siivottu, eikä jaksa enää murehtia sitä asiaa sen kummemmin, hyvin kaveri kuitenkin hommansa siisteyttä lukuunottamatta hoiti.

Ai niin, vinkkinä designtalo rakentajille, kannattaa keskustella lattianvalun betonijätteestä jos ette halua muutamaa tuhatta! kiloa jätettä pihaan, meillä nimittäin oli kolmen (ison) miehen kokoisia sementtijärkäleitä useampikin pihalla, tai no, naapurin pihalla missä muutkin roskat, lisäksi sitten pienempää. Soittelin tästä designtalolle perään, ja itse nyt sitten pitäisi siivota kuulemma. Katsotaan jos tuohon saataisiin hiukan vaihtoehtoista ratkaisua.

Huomenna sitten taas jatkamaan siivoustsa ja ihastelemaan taloa. Kuvia myös tulossa huomenna.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ensimmäinen vaihe takana

Talo on nyt pystytetty tontille. Seinät ja katto asennettu, eli ensimmäinen vaihe takana.

Pääsuunnittelija oli käynyt jo tekemässä katselmuksen ja hyväksynyt sen. Eli seuraava porukka sisään kiitos, seuraavaksi ymmärtääkseni tehdään sisäkatto pään päälle. Kun katto on paikallaan pitää viedä hiukan puhallustehoa sisälle jotta maa saadaan sulamaan ennen putkien asennusta ja lattian valua.
Lämmitystehoa olisi tarpeeksi, mutta sähköt eivät taida riittää kahden 9kw pyörittämiseen. Lähdetään siis yhdellä liikkeelle ja katsotaan josko lumet saadaan sulamaan. Onneksi sattui näinkin vähäluminen talvi.

Kävimme kyllä ennen sisätäyttöjä kolaamassa useamman kuution lunta perustusten sisältä, mutta lunta on senkin jälkeen vielä tullut sen verran että eiköhän siellä puhallinta saa huudattaa täysillä. Aikaa ei sulattamiseen ole varattu kuin 5 päivää alustavan suunnitelman mukaan. Sulatusta ei päästä tosiaan aloittamaan ennen kuin välikatto (ja ulko-ovi) on asennettu, pysyvät lämmöt huomattavasti paremmin sisällä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Rakennukset alkuun

Tontilla alkaa pohjatöiden osalta olemaan valmista. Eilen illalla tuli ensimmäinen osa taloa, kattoristikot. Tosin hieman vajavaisina, liitos puut kun oli kuulemma jääneet lappiin.

No onhan tässä nyt sitten aikaa muutama päivä ennen kuin pitäisi alkaa kasaamaan, tiistaina saapuu loppu osa taloa, ja remonttireiskat alkavat heti lyömään taloa nippuun. Toivon mukaan myös nuo puuttuvat liitospuut saadaan paikalle.

Tämän päivän aikana maanrakentaja luultavimmin saa viimeisetkin salaojat maan alle ja pinnan tasaiseksi. Aikataulu on hieman jäljessä alkuperäistä mikä meille Designtalon puolesta annettiin, mutta eipä tuo haitanne kunhan piha on valmis ennen kuin timpurit saapuvat kokoamaan.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Maanrakennus valmistuu

Tontilla alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä että sinne voisi joku rakentaa talon. Sekä talon että autotallin perustukset on tehty valmiiksi, erittäin hyvää jälkeä perustajalta. Enää tarvitaan ojitukset, kaapelienvedot ja sisätäytöt niin päästään itse asiaan. Talo paketti saapuu 16.3 ja näillä näkymin vielä samalla viikolla tontilla seisoo talo.

Kaikki käy tässä kohtaa melko nopeasti, ja tuntuu että jatkuvasti pitäisi itsekin tehdä jotain. Yllättävän paljon hommaa tulee alkuvaiheessa vaikka muuttovalmiina rakennetaankin, on jos jonkin sortin järjestämistä mihin ei osattu varautua. Pitäisi varata enemmän aikaa kilpailuttamiseen yms, mutta muuttovalmiina kun tehdään on aikataulu aika tiukaksi painettu. Talotoimittaja kyllä antoi heti aluksi meille rakentajan tietopankin josta kaikki tehtävät selviää, mutta eipä sit niin tarkkaan tullut luettua että kaiken muistaisi, ehkä tässä nyt kantapään kautta opitaan ja aletaan seuraamaan kirjaa sitä mukaa kun talo etenee. Ei tule sitten isompia yllätyksiä.

Viikonloppu meneekin nyt kivasti viedessä kaikkea tavaraa tontille, mm. elementtituet pitäisi kehittää jostain maanantaiksi, onneksi on pari päivää aikaa. Lisäksi tarvitaan monenmoista laskualustaa saapuvalle tavaralle, sitä ku alkaa kai saapumaan erissä jo tässä vaiheesssa (kattoristikoita yms). Toivotaan että maanrakentaja saa tontin valmiiksi ennen ensimmäisiä saapuvia eriä jotta kaikelle löytyy tilaa tontilta, se kun alkaa tässä kohtaa näyttämään jo pienelle.

Kuvia tontilta pistän kunhan pääsen huomenna taas käymään paikan päällä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Sisustus alkakoon!

Torstaina saapui viimein kauan kaipaamamme Desingtalon sisustuslaatikot. Edustajamme kiikutti kolme erittäin painavaa boksia, jotka sisältävät erinäisiä sisustusmateriialeja. Sormet ovat jo pidemmän aikaa syyhynneet valintapuuhiin ja nyt odotus vihdoin palkitaan. Laatikot sisältävät mittavan määrän erilaisia seinä-,lattia-, ja välitilanlaattoja, tapettimalleja, listoja, laminaatteja ja maaleja. En ole vielä ehtinyt kunnolla levittämään kaikki materiaaleja tarkempaa tarkastelua varten, koska olemme olleet viikonlopun poissa kotoa. Kuitenkin jotain olen jo katsonut alustavasti ja valikoima on sen verran hyvä, että niistä löydämme varmasti sopivat materiaalit joka seinään ja lattiaan. Keittiön ja wn:n laattavalinnat tulee jättää viimeiseksi, sillä kalustetoimittajalta ei ole tullut vielä kuvastoja ja ilman kalustevalintoja emme pysty valitsemaan välitilan ja wn:n kaakeleita. No, riittäähän muissakin huoneissa tekemistä ennen kuin pääsemme niiden kimppuun. Perusvalikoimaan kuuluu nimensä mukaan hyvin perusjuttuja väriensä ja malliensa puolesta, mutta lisähinnalla valikoimassa on myös lukuisa määrä muita vaihtoehtoja. Perusvalikoimasta löytyy varmasti monta makuamme vastaavaa pintaa, sillä värit ovat hillittyjä ja tyylikkäitä. Lisähintaisesta valikoimasta löytyy esim. tapetteja suurilla kuoseilla, sieltä tulee valittua ainakin makkarin tapetti. Kaiken kaikkiaan siis kattava setti kaikkea! Aivan mahtavaahan tämä on, täytyy vain pitää pää kylmänä ettei valinnat ryöstäydy pahasti käsistä!

Kävimme eilen myös Uunisepillä katsastamassa takkavalikoimaa. Taloon vakiona kuuluva takkamalli ei vastaa meidän perheen vaatimuksia, joten tulemme valitsemaan takan joko Uuniseppien valikoimasta tai joltain muulta takkavalmistajalta. Ihastuimme kyllä aikalailla Uuniseppien Alppi-kaakelitakkaan ja huomenna ajattelin pyytää takasta tarjouksen. Perusmallin takasta hyvitetään ihan kivasti, joten katsotaan paljonko kipurahaa jää väliin näillä takoilla.

Kävimme myös Keittiömaailmassa hakemassa vinkkejä keittiöön ja wc:een. Keittiön värimaailma on jo hyvin selvillä ja erilaiset säilytysratkaisut ovat myös keittiön hankintalistalla number one. Kannattaa siis kierrellä mahdollisimman paljon eri keittiö paikkoja, sillä mahdollisuuksia on niin paljon ja samalla saa hyviä vinkkejä. Mikäli budjetti olisi rajaton saisi keittiöstä kyllä sellaisen luxusköökin, että oksat pois! Tärkeintä on nyt kuitenkin saada keittiöstä käytännöllinen, selkeälinjainen ja sopiva lapsiperheelle. Ymmärtääkseni Topi-keittiön kuvastot ovat tulossa ensi viikolla ja sen jälkeen voimme sopia tarkempaa suunnittelu aikaa Topin pisteeseen. Tätä siis innolla odotellessa!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Tontilla tapahtuu


Maanrakennus on edistynyt mahtavasti. Iltapäivästä pääsin jo peittelemään talon ja tallin pohjaa eristeellä. Pääsevät sitten perustajat maanantai aamusti heti hommiin ilman sen kummempia sulatussettejä.




Illalla kävin vielä maanrakentajan kanssa tekemässä katselmoinnin. Sekä talon, että autotallin pohjat oli saatu valmiiksi ja homma oli tehty huolella.

Tosin kun aikamme kävimme korkeuksia läpi, tulimme siihen tulokseen että autotallin pohja jää turhan alas. Pihaa jouduttaisiin leikkaamaan aika paljon, ja lisäksi tarvittaisiin jonkin sortin muuri tukemaan massa takapihalle. Ei välttämättä pahan näköinen sekään, mutta suurin syy 20cm nostamiseen oli tallin vieressä oleva sadevesikaivo. Jos pohjaa nostetaan, saadaan laskut kaivolle päin, muuten laskut kaivolta tulevat autotallille mikä ei välttämättä ole paras mahdollinen scenaario kun katselee näitä lumimassoja. Voi olla kaivo jos toinenkin vielä tukossa kun lumi alkaa sulamaan.






Tänään sitten maanrakentaja jatkaa täyttöä tuon 20cm verran, maksaahan se, mutta toivottavasti palkitsee valmiina. Pihaa joudutaan joka tapauksessa leikkaamaan tallin taka reunasta, mutta paljon vähemmän kuin näillä näkymin. leikkauksen jyrkkyyden puolesta selvitään luultavasti pengertämällä, eikä muurille ole tarvetta, ainakaan pakollista.








Maanantai aamuna sitten perustajat aloittavat oman urakkansa ja viikko yhdeksän on varattu lopuille maanrakennustöille. Liittymien vetoa ja sisätäyttöjä. Näillä näkymin ollaan jopa edelle aikataulua.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Huomenna tärähtää

Tuli käväistyä tänään viimeinen kerta tontilla ennen varsinaisten töiden alkua, huomenna aamulla 07:00 käynnistyy kaivuri. Viime hetken toiveita tuli vielä maanrakentajalta tälle päivää. Kulmatolpat piti kaivaa metrin lumikerroksen alta esiin, ja hommata jostain korkeusmerkki. Kunta ei jostain syystä vastaa puhelimeen näin sunnuntaisin, joten naapurikierrokselle tarkistamaan, jos jollakulla jo rakentaneella sattuisi olemaan muistissa sokkelin korkeus.

Onneksi vastapäisen tontin kaverilla oli suuntaa antava haju, ja tämä riittikin rakennuttajalle. Näillä eväillä siis huomenna ensin lumen poistoon ja sen jälkeen alkaa kaivuu urakka. Noin 200 kuutiota maata vaihtuu, joten eiköhän siitä riitä muutamallekin päivää hommia.

Vinkkinä muuten muille talvirakentajille, jos meinaa itse kaivaa lumen alta jotain esiin, on hyvä hankkia jonkin sortin lapio siihen tehtävään. Oma versio oli 3v tytön leikkilumilapio, jolla työ ei ollut mitään tanssia.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Hommat alkuun



Aloitetaan nyt sitten blogin kirjoittaminen talonrakentamisesta, tuntuu että se on enemmänkin nykyään oletus kuin mahdollisuus. Blogin tarkoituksena on yhtä paljon antaa muille vinkkejä mahdollisien ongelmien ratkaisemiseen, kuin pitää itsensä kartalla siitä mitä tapahtuu ja millä aikataululla.

Eli ollaan rakentamassa Vihdin Nummelaan taloa upealla, rauhallisella paikalla sijaitsevalle 1200m2 tontille. Rantaan matkaan 100m ja keskustaan noin 2,5km. Talopaketiksi valikoitui Designtalon Hailuoto 153, heti kolmannella yrityksellä. Kriteereinä valinnalle toimi riittävän suuret oleskelutilat, keittiö + olohuone ja tietysti riittävästi huoneita meidän 4 henkiselle perheelle. Laitan kuvia pohjasta ja tontista kunhan ehdin. Talopaketti toimitetaan muuttovalmiina, eli itselle töitä ei hirveästi tule. Siivousta ja päällikön virkaa.. voi kyllä olla että kannattaa näillä rakennus tietotaidoilla olla enimmäkseen hiljaa ja antaa ammattimiestin hoitaa hommat.

Tilanne tällä hetkellä

Joudun hieman kirimään alkua tässä kiinni, jotta päästään nykytilanteeseen, olisi voinut aloittaa blogin jo rakennuspäätöksestä, mut näillä mennään.

Tontti

Tontti valittu, ostettu ja kuorittu turhasta puustosta, jota muuten riitti. Tontilla on varmaankin 15-20 mottia tukin pätkää odottamassa innokasta kirvesmiestä pätkimään ne takkaan sopivaksi.
Liittymäsopimukset on tehty ja kotona odottaa sähkökaappi tontille vientiä. Tänään tontille on suuntamassa kaivuriaan maanrakentaja, ja varsinaiset pohjatyöt aloitetaan maanantaina, mikäli ei nyt palata tammikuun pakkasiin.

Viikolla 8 aloitetaan perustusten valaminen ja jo vikolla 11 tontille kärrätään meidän talopaketti elementteinä, joten luultavasti jo maaliskuun puolivälissä tontilla seisoo rakennus ulkoa päin valmiina. Aika mahtavaa.




Talopaketti

Talopaketti on tosiaan valittu ja tarvittavat muutokset pohjaan tehty. Niitä tulikin yllättävän paljon siihen nähden, että pidimme alunperinkin pohjasta. Pohja kääntyi useaan kertaan, keittiön ja olohuoneen välistä katosi seinä ja tilalle tuli jatkoa keittiön kaapistoon ja liesi. Saatiin muutoksilla myös jonkin verran ongelmia aikaan, vierashuoneen oveksi valittiin iso parilasiovi, joka sopivasti katkaisee yhden seinän olohuoneesta, joten ei sohvaa sille seinustalle, tai mitään muutakaan. Toisella seinällä on ovi terassille, ja kolmannella takka, eipä tullut mieleen sen kummemmin tuossa vaiheessa sijoittaa sohvaa, tai mitään muutakaan edes ajatustasolla huoneeseen. Tässä on nyt sitten Sweethome ohjelmalla sijoiteltu tavaroita moneen eri asentoon olohuoneessa ja kyllähän sinne kaikki hienosti mahtuu, ja tulee upeaa. Meillä kävi myös sisustuksen kanssa hieman onnea, lähetimme Meidän talo lehteen kuvauksen ongelmasta, ja 16.3 ilmestyvässä lehdessä julkaistaankin ammattilaisen tekemä sisustussuunnitelma olkkariin.

Tällä hetkellä meillä on käsittelyssä tarvittavat muutokset sähkökuviin, niitä tuleekin aika paljon. Vaikuttaa siltä, että pakettiin kuuluu aika perus sähköt, pisto-, rj45- ja kaapelirasiota joudutaan lisäämään aika reippaasti, edes joka huoneeseen. Lisäksi suunnitelmissa on hoitaa suuri osa oleskelutilojen valaisusta upotetuilla spottivaloilla. Hinnat ovat aika reippaita, joten koitetaan pitää järki tässä kohtaa kädessä eikä lähdetä tekemään discoa vaan viihtyisiä tiloja.

Tärkeimpänä muutoksena sähkökuviin pitää merkata hetivalmis kiuas, noin 1500€ lisää hintaa, mutta saunaan pääsee aina heti eikä tarvitse odotella lämpenemistä. Muutenkin löylyt kokemuksien mukaan ovat upeat. Tervetuloa saunaan reilun puolen vuoden päästä.

Parin viikon sisällä pitäisi ilmestyä pari isoa laatikkoa täynnä sisustusmateriaalia, lattiaa, tapettia, maalia yms. Niistä sitten parissa viikossa pitäisi muodostaa kuva siitä miltä meidän koti sisältä tulee näyttämään, ja palauttaa valinnat Designtalolle. Onneksi on nähty nyt pari vastaavaa taloa sisältä ja hieman kuvaa siitä miltä voisi näyttää on jo olemassa.