perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ensimmäinen vaihe takana

Talo on nyt pystytetty tontille. Seinät ja katto asennettu, eli ensimmäinen vaihe takana.

Pääsuunnittelija oli käynyt jo tekemässä katselmuksen ja hyväksynyt sen. Eli seuraava porukka sisään kiitos, seuraavaksi ymmärtääkseni tehdään sisäkatto pään päälle. Kun katto on paikallaan pitää viedä hiukan puhallustehoa sisälle jotta maa saadaan sulamaan ennen putkien asennusta ja lattian valua.
Lämmitystehoa olisi tarpeeksi, mutta sähköt eivät taida riittää kahden 9kw pyörittämiseen. Lähdetään siis yhdellä liikkeelle ja katsotaan josko lumet saadaan sulamaan. Onneksi sattui näinkin vähäluminen talvi.

Kävimme kyllä ennen sisätäyttöjä kolaamassa useamman kuution lunta perustusten sisältä, mutta lunta on senkin jälkeen vielä tullut sen verran että eiköhän siellä puhallinta saa huudattaa täysillä. Aikaa ei sulattamiseen ole varattu kuin 5 päivää alustavan suunnitelman mukaan. Sulatusta ei päästä tosiaan aloittamaan ennen kuin välikatto (ja ulko-ovi) on asennettu, pysyvät lämmöt huomattavasti paremmin sisällä.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Rakennukset alkuun

Tontilla alkaa pohjatöiden osalta olemaan valmista. Eilen illalla tuli ensimmäinen osa taloa, kattoristikot. Tosin hieman vajavaisina, liitos puut kun oli kuulemma jääneet lappiin.

No onhan tässä nyt sitten aikaa muutama päivä ennen kuin pitäisi alkaa kasaamaan, tiistaina saapuu loppu osa taloa, ja remonttireiskat alkavat heti lyömään taloa nippuun. Toivon mukaan myös nuo puuttuvat liitospuut saadaan paikalle.

Tämän päivän aikana maanrakentaja luultavimmin saa viimeisetkin salaojat maan alle ja pinnan tasaiseksi. Aikataulu on hieman jäljessä alkuperäistä mikä meille Designtalon puolesta annettiin, mutta eipä tuo haitanne kunhan piha on valmis ennen kuin timpurit saapuvat kokoamaan.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Maanrakennus valmistuu

Tontilla alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä että sinne voisi joku rakentaa talon. Sekä talon että autotallin perustukset on tehty valmiiksi, erittäin hyvää jälkeä perustajalta. Enää tarvitaan ojitukset, kaapelienvedot ja sisätäytöt niin päästään itse asiaan. Talo paketti saapuu 16.3 ja näillä näkymin vielä samalla viikolla tontilla seisoo talo.

Kaikki käy tässä kohtaa melko nopeasti, ja tuntuu että jatkuvasti pitäisi itsekin tehdä jotain. Yllättävän paljon hommaa tulee alkuvaiheessa vaikka muuttovalmiina rakennetaankin, on jos jonkin sortin järjestämistä mihin ei osattu varautua. Pitäisi varata enemmän aikaa kilpailuttamiseen yms, mutta muuttovalmiina kun tehdään on aikataulu aika tiukaksi painettu. Talotoimittaja kyllä antoi heti aluksi meille rakentajan tietopankin josta kaikki tehtävät selviää, mutta eipä sit niin tarkkaan tullut luettua että kaiken muistaisi, ehkä tässä nyt kantapään kautta opitaan ja aletaan seuraamaan kirjaa sitä mukaa kun talo etenee. Ei tule sitten isompia yllätyksiä.

Viikonloppu meneekin nyt kivasti viedessä kaikkea tavaraa tontille, mm. elementtituet pitäisi kehittää jostain maanantaiksi, onneksi on pari päivää aikaa. Lisäksi tarvitaan monenmoista laskualustaa saapuvalle tavaralle, sitä ku alkaa kai saapumaan erissä jo tässä vaiheesssa (kattoristikoita yms). Toivotaan että maanrakentaja saa tontin valmiiksi ennen ensimmäisiä saapuvia eriä jotta kaikelle löytyy tilaa tontilta, se kun alkaa tässä kohtaa näyttämään jo pienelle.

Kuvia tontilta pistän kunhan pääsen huomenna taas käymään paikan päällä.